Pukki kaalimaan vartijana

Mitä enemmän päätöksentekoon tutustuu, sitä enemmän alkaa äänekkäästi hymyilyttämään väite siitä, että suomessa ei ole korruptiota. Julkeata tai piilosellaista.  No, ehkä tämä on liian julma ilmaisu aiheesta jota koitan tämän postauksen myötä ymmärtää.

Bongasin eräästä Kirkkonummen politiikka-someryhmästä mielenkiintoisen asian. Kirkkonummihan on tunnetusti vastustanut yksimielisesti ruuhkamaksua eli yksityisautoilun lisäveroa. Hämmästykseni oli suuri, kun luin  kirkkonummelaisen vaikuttajan avaamaa viestiketjua. HSL:n eli Helsingin Seudun Liikenteen eli pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen palveluntuottajan (tämä ei tarkoita sitä, että se vastaisi kaikista reiteistä; osa kilpailutetaan ja niissä operoi ulkopuolinen toimija) hallituksen kokouksessa käsiteltiin ruuhkamaksuja. Taustalla tässä oli se, että Valtioneuvosto/Liikenne- ja viestintäministeriö oli pyytänyt HSL:ltä lausunnon liittyen fossiilittoman liikenteen tiekarttaan.  

Mielenkiintoista oli se, että kirkkonummelaiset olivat kehyskunnan edustajista ainoita, jotka linjakkaasti vastustivat ruuhkamaksuja. Tästä näet koko pöytäkirjan. Valitettavasti käytyjä keskusteluja ei ole tallennettu.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että minkä takia LVM kysyy tällaista asiaa joukkoliikenneoperaattorilta ? Kun HSL, niin kuin nähdään, kannattaa yksityisautoilun piilolisäveroa (ruuhkamaksua), ja varmaan mahdollisimman suurena, koska tämän tyyppisen päätöksen seuraukset satavat HSL:n omaan laariin, paitsi kirkkonummelaisten, työssä käyvien, veroja maksavien kansalaisten osalta, jotka asuvat haja-asutusalueilla luonnon rauhassa ja nauttivat elämästään muulloin, kun pitää lähteä asioimaan Länsiväylää pitkin koska joukkoliikenne ei ole käytännössä vaihtoehto. Vai mitä mieltä olet ?                                                      

 Jotenkin tuntuu tässä asiassa siltä, että kun puhutaan fossiilittoman liikenteen tiekartasta, olisiko LVM:n kuitenkin pitänyt tiedustella Suomen suurimmalta paikallisliikennetoimijalta, että milloin he pystyvät asiakkaiden fossiilittomaan kuljetukseen ? Ruuhkamaksukannanotto kun tuntuu tarkoitushakuiselta, ajatteli sitä mistä näkökulmasta hyvänsä....


Kuinkahan paljon on muita pukkeja kaalimaata vahtimassa ?



Vähän taas keulii päätöksenteossa.





Kommentit

LUETUIMMAT