Pieni esittely

 Olen alun perin lähtöisin Pohjanmaan lakeuksilta, Seinäjoelta, josta muutin vanhempieni matkalaukussa Espoon Tontunmäkeen, ja sieltä edelleen Tillinmäkeen, jossa vanhempani asuvat vieläkin.

Itsenäisen elämän aloitin Espoon Sunassa, josta muutimme puolisoni kanssa Kirkkonummen Jolkbyhyn vuonna 1994, laman ollessa syvimmillään. Perheen kasvamisen myötä muutimme Pilvijärvelle vuoden 2000 alussa, ja siellä asumme edelleen.

Olen tehnyt autoalalla monipuolisia työtehtäviä, suurimmaksi osaksi asiantuntijatehtäviä vahinkotarkastuksen ja eri tyyppisten koulutusten parissa. Olen toiminut myös 18 vuotta sivutoimisesti  Keskuskauppakamarin hyväksymänä autoalan Tavarantarkastajana , ja sitä kautta on kertynyt kokemusta riitojen ratkaisuista ja asiantuntijatodistajana olemisesta oikeudenkäynneissä. Täältä voit tutustua tavarantarkastajasivuuni.

Polittiikka alkoi kiinnostaa minua vuonna 2018, ja selviteltyäni vaihtoehtoja oli Perussuomalaiset luonnollinen vaihtoehto. "Emme lupaa paljon, mutta pidämme lupauksemme" oli kuulemani lause, jota olen pyrkinyt noudattamaan muutenkin elämässä, ja vuoden 2019 lopulla liityin puolueen jäseneksi. Jäseneksi liittymisen päätökseen vaikutti erityisesti kevään 2019 eduskuntavaaleihin liittyneet vappusataset, vaalien jälkeiset RKP:n masinoimat lapselliset tuolileikit ja muu vastaava mielestäni täysin asiaton ja lapsellinen puuhastelu.

Tässä ollaan. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 





Kommentit

LUETUIMMAT