Sosiaalisesti oikeudenmukaista siirtymää ?

 Suomessa on totuttu asumaan omissa oloissa; kaupungistuminen alkoi meillä suhteellisen myöhään ja voimakkaimmilaan se oli 1960-1970 -luvuilla. Tämän buumin muistona ovat vielä lähiökerrrostaloalueet. Omakotitalo on perinteisesti ollut useilla meistä unelma. Saa olla vapaa-ajan omissa oloissaan. Ei ole pään päällä eikä jalkojen alla ja  seinien takana naapureita.

Asumismuotoon liittyy usein myös se, että arjen hälinän vastapainoksi hankittu talo sijaitsee rauhallisella paikalla, mikä johtaa siihen, että julkinen liikenne on huonosti toimiva vaihtoehto arjen liikkumisiin. Siitä enemmän täällä.  Täytyy siis omistaa henkilöauto.

Suomen omakotitalokannasta suurin osa on rakennettu 1970- ja 1980 -luvuilla, ja öljy- ja puulämmitystä korvaava suora sähkölämmitys alkoi yleistymään 1980-luvulla, mitä vanhemmissa taloissa on joko puu- tai yhdistetty puu/öljylämmitys.


                                                                                         Lähde: Tilastokeskus

Punaviherideologia ajaa öljylämmityksen lopettamista kuin käärmettä piippuun. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kevään puoliväliriihessä oltaisiin hallituspuolueiden toimesta "sovittu", että kotitalousvähennystä ollaan nostamassa sekä määrältään että prosentiltaan. Kuitenkin, julkisuudessa on ollut myös tietoja siitä, että korotettu kotitalousvähennys koskisi VAIN tilannetta, jossa öljylämmitys vaihdetaan omakotitalossa toiseen lämmitysmuotoon. Jos tämä pitää paikkansa, kyseessä on "neuvottelu"tulos, joka on syntynyt vihreiden hallituksen kaatamisella uhkaamisella, muiden ollessa rähmällään viherideologian edessä. Kuten monesti aiemminkin.

Miten yllä olevat asiat liittyvät sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ?  Sitä kautta, että suurimmassa osassa öljylämmitteisiä taloja asuu ikäihmisiä, joita ollaan käytännössä pakottamassa vaihtamaan öljylämmitys "vihreämpään" lämmitysmuotoon. Tässä on hyvä muistaa, että nämä talot ovat käytännössä lähellä elinkaarensa päätä. Ja niihin pitäisi uusia lämmitysjärjestelmä. Siis hetkinen ? Talon omistaa tyypillisesti ihminen tai pariskunta, joka on omalla työpanoksellaan rakentanut hyvinvointyiyhteiskuntamme ja nyt eläkepäivillään pakotetaan järjenvastaiseen investointiin pelkästään viherideologian takia. Ilman, että asialla olisi havaittavaa vaikutusta ongelmaan, johon se on vaikuttavinaan.

        


Näiden kustannusten ja säästöjen valossa voi kysyä, että tässäkö on kiitos yhteiskuntaamme ikänsä rakentaneille senioreille ?  Uudisrakennukset erikseen, niissä on oikein, että vaatimukset tiukkenevat, kun asia voidaan ottaa jo suunnitteluvaiheessa huomioon ja kokonaisuudesta tulee kaikin puolin fiksu ja yhteensopiva. Toisin kuin elinkaarensa päässä olevissa taloissa.

Rauhallisella paikalla sijaitsevat pientalot tuppaavat sijaitsemaan vähemmän näppärästi suhteessa julkiseen liikenteeseen. Toisaalta, kovaa työtä ikänsä tehneillä senioreilla on usein tuki- ja liikuntaelinsairauksia, jolloin siirtymä vaikkapa bussipysäkille kävellen on kohtuuton vaatimus. Lisäksi, huonostikin liikkuva seniori pyritään pitämään kotihoidon piirissä, mikä on omituista. Toki, niin kauan, kun kuntalainen haluaa ja pystyy asumaan kodissaan, tulee hänellä siihen olla oikeus. Tällä hetkellä tilanne vaan taitaa olla päin vastainen eli vaikka kuntalainen kuntonsa puolesta kuuluisi ja haluaisi laitoshoitoon, missä on vertaisia, hän ei sinne pääse. Yksin saa mököttää mökissään. Tarttis tehdä jotain. 

Seniori asuu kodissaan ja kotihoito tuo hänelle ruokaa ja lääkkeitä ja muuta tarpeellista sopimuksen mukaan. Riippuen eläkkeen suuruudesta hän joko maksaa kokonaan kotihoidon kulut tai jotain vähemmän. Mutta kun on ajokortti ja autokin vielä, niin pääsee välillä näppärästi asioille ja vaikka lapsenlapsia moikkailemaan. Auto on kyllä kymmenvuotias, mutta hyvässä kunnossa, onhan se huollettu vuosittain ja pidetty tallissa aina kun käyttöä ei ole. Mittarissa on vajaat 50 000 kilometriä, eli 5000 kilometriä on keskimäärin vuodessa kertynyt. 

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan autoilua tullaan verottamaan lisää, mutta ilmeisesti on sovittu, että polttoaineen hintoihin ei kosketa. Syksy näyttää, mikä on totuus. On puhuttu Helsinkiin johtavien teiden tietulleista, mutta Kirkkonummi on johdonmukaisesti vastustanut asiaa. Hyvä niin. Jos kahta edellä mainittua ei tule, autoilusta voidaan nykyjärjestelmän mukaan kerätä veroja lisää enää vain ajoneuvoveroa (käyttömaksua) korottamalla. Ja sen logiikkahan on jo nyt sellainen, että mitä vähemmän CO2-päästöjä putkesta tulee, sitä pienempi on käyttömaksu. Taas osuu esimerkin ikäihmiseen, koska CO2-päästöjä on rajoitettu vuodesta 2006 alkaen EU:n toimesta. Eli lisää maksettavaa tulee.

          

 


Näitä asioita pohdiskellessa nousi mieleen seikka,  että päättäjien taholta on esitetty, että  yllä mainittuja päästötoimia toteutettaessa asiat hoidettaisiin sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

Mielestäni asia näyttää "hieman" toiselta.


   












                   











     



Kommentit

LUETUIMMAT